Nyt kun vuosi 2022 on takana päin, on hyvä suunnata katseet vuoden 2023 muutoksiin ja trendeihin. Erityisesti HR:n parissa tullaan näkemään trendejä, joissa sekoittuvat edistynyt teknologia ja ihmisyys. Tämä on myös tärkeä asia meillä Pooliassa – visiomme onkin osuvasti: A world where people matter – powered by tech. Tässä blogissa on lueteltuna muutamia tämän vuoden trendejä.
Lukuaika noin 2 min.
Hybridityö jatkuu
Etätyöskentely on tänä päivänä jo monelle tuttua. Tämä pandemian aikana alkanut trendi tulee jatkumaan ja näkymään vahvasti myös vuonna 2023. Tällä hetkellä ollaan niin pitkällä etäilykulttuurissa, että organisaatioiden kannattaakin aktiivisesti kehittää keinoja etätyömallin pysyvyyden takaamiseksi. Mikäli tähän ei tartuta, on riskinä, että työntekijät alkavat etsiä muita työpaikkoja.
Osaamisen kehittäminen
Vuonna 2022 herättiin näkemään osaamisen kehittämisen hyödyt osana työntekijöiden jokapäiväistä työtä. Osaaja- ja osaamispula estävät yrityksien kasvun ja kehittymisen ja organisaatioiden tulisikin tänä vuonna ennakoida ja arvioida tehokkaammin tulevaisuuden henkilöstötarpeitaan ja huomata olemassa olevien työntekijöiden potentiaali siirtyä yrityksen sisällä muihin rooleihin. Tämän on osoitettu myös parantavan työpaikkakulttuuria ja lisäävän työntekijöiden motivaatiota.
Työntekijäkokemus painopisteenä
Tänä vuonna yhä useammat organisaatiot priorisoivat työntekijäkokemuksen etusijalle. Gartnerin tutkimus osoittaa, että 47 prosenttia henkilöstöjohtajista pitää työntekijäkokemusta tärkeimpänä painopisteenään. Aiemmin painotettiin hakijakokemusta, mutta mitkä ovat keinot pitää huolta olemassa olevista työntekijöistä? Hyvien työolosuhteiden tarjoaminen työntekijöille ja heidän fyysisen sekä henkisen terveyden turvaaminen ovat ne parhaimmat keinot pitää kiinni nykyisistä työntekijöistä – nyt ja tulevaisuudessa!
Digitalisaatio ja tekoäly
Tekoälystä on puhuttu jo pitkään ja se tulee ottamaan yhä enemmän jalansijaa elämässämme. Tilanteessa ei kuitenkaan aikaisemmin ole näkynyt suuriakaan muutoksia. Nyt näyttää siltä, että 2023 on vuosi, jolloin tekoälyvallankumous on todellakin täällä. HR:ssä ja rekrytoinnissa tämä tarkoittaa yhä kehittyneempiä digitaalisia työkaluja, jotka voivat tekoälyn avulla automatisoida ja yksinkertaistaa erilaisia tehtäviä, kuten oikeanlaisen hakijaprofiilin kartoittamista. Se vapauttaa HR-tiimin aikaa muihin tehtäviin.
@Milla Rimpiläinen, markkinointivastaava